Sarjismessuja, maaliskuun luettuja ja lomafiiliksiä

Huoh, taas on pari viikkoa kulunut edellisestä päivityksestä - ja silti huomaan lukijamääräni taas hieman kasvaneen. En voi muuta kuin nöyränä ja ilahtuneena toivottaa kaikki uudet (ja vähän vanhemmatkin) lukijat tervetulleiksi! <3 Parin viime viikon aikana on ollut kaikenlaista, paljon töitä, univelkaa ja vähän sairasteluakin, mutta nyt onneksi helpottaa, sunnuntaiaamuna kun alkoi reilun viikon mittainen loma. :)

Palaan tänään kuitenkin vielä hetkeksi maaliskuun tunnelmiin. Maaliskuu olikin mukava kuukausi erilaisten kulttuuririentojen suhteen. Kuun puolivälissä tein vuorokauden mittaisen minireissun Helsinkiin, siellä kävimme mainiossa kirjabloggaajaseurassa Kansallisteatterissa katsomassa Mikko Rimmisen romaaniin perustuvan näytelmän Nenäpäivä. Luin samoihin aikoihin myös kyseistä kirjaa, mutta näytelmän nähtyäni kirja oli pakko jättää hetkeksi tauolle, en voinut sille mitään että kirjaa lukiessani näin vain mielessäni näytelmän kohtauksia ja Sari Puumalaisen tarinan Irmana. :) Näytelmä oli hyvä, mutta kirja tietenkin monin verroin parempi. Luen Nenäpäivän loppuun lähiaikoina, ja postausta siitä siis luvassa nyt kevään mittaan.

Maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Tampereella oli kirjanystäville tarjolla vaikka mitä kivaa. Kävin Vihtorin kirjaston kirjamessuilla, ja samana lauantaina myös Tampere kuplii -sarjakuvafestareilla. Sarjistapahtuma järjestettiin nyt seitsemättä kertaa, mutta kuten Vihtorillakin, kävin sarjismessuilla nyt itse ensimmäisen kerran. Olin kovin tyytyväinen kummankin tapahtuman tarjontaan, ja haluan osallistua ensi vuonna uudelleen kumpaankin tapahtumaan.

Sarjakuvat ovat minulle tavallaan aivan uusi, tutkimaton maailma. Tai no, tietenkin olen lapsena lukenut miltei kirjaimellisesti puhki jättimäisen kasan Aku Ankkoja, Tenavia, Lucky Lukeja, Asterixeja, Karvisia ja jopa Heppahulluja, ja aikuisena saanut lukemattomia tunteja kulumaan Viivin ja Wagnerin, Lassin ja Leevin ja Fingerporin mainiossa seurassa,  mutta varsinaiset sarjakuvaromaanit ja muutenkin sellainen "vakavampi" sarjakuva ovat minulle aivan vieraita. Olen kuitenkin kirjablogiharrastuksen myötä alkanut innostua sarjakuvista ihan uudella tavalla, ja ilokseni olen saanut paljon hyviä luku- ja muitakin vinkkejä ystävältäni, joka on sarjakuvien suhteen varsinainen konkari (terkkuja vaan sinne Poplaarin suuntaan! :). Kaikenlaiset sarjislukuvinkit ovat muiltakin ihan yhtä tervetulleita, joten vinkatkaa ja suositelkaa, ihmiset!

Mitään en voi sanoa sarjakuvista tai varsinkaan kotimaisen sarjakuvataiteen nykytilasta vieläkään ymmärtäväni, mutta olen nyt kevään mittaan lukenut jonkin verran sarjiksia ja alkanut jo pikkuhiljaa hahmottaa omaa sarjakuvamakuani. Olen jo löytänyt itselleni pari suurta suosikkiakin; sarjakuvataiteilijat Mika Lietzénin ja Tiitu Takalon. Palaan sarjakuviin blogissani vielä kevään aikana, mutta nyt jatkan kuvien muodossa vielä hetken Tampere kuplii -festareiden tunnelmissa.








Muuten kuvat kai kertovat ilman sanojakin, mutta viidennestä kuvasta kerrottakoon että siinä uutuusteostaan Kuvatus 10:ä signeeraa kuvataiteilija Aino Louhi. Teoksen toinen tekijä on (myöskin kuvataiteilija) Kaija Papu, ja olin messujen jälkeen hurjan innoissani kun tajusin kyseessä olevan saman naisen, joka on virkannut kuuluisan poliisiauton! :) Alimmassa kuvassa ovat sarjakuvataiteilija Christer Nuutinen (vas.) ja -käsikirjoittaja Pauli Kallio, joiden tarinointia Krampeista & nyrjähdyksistä kävin ystäväni kanssa kuuntelemassa ilolla. Edellisenä päivänä oli julkaistu kaksikon tuorein albumi, Kramppeja ja nyrjähdyksiä - Viidakon vaarat (Arktinen Banaani, 2013), jonka yhtä kappaletta Nuutinen kuvassa fanille signeeraa.

Sitten on aika tehdä vielä pieni katsaus maaliskuun aikana luettuihin kirjoihin. Kuun alussahan pidin blogini ensimmäisen lukumaratonin, jonka kahdenkymmenenneljän tunnin aikana luin viisi kirjaa. Näiden lisäksi luin loppuun neljä muuta romaania, ja edelleen kotona on melkoinen kasa keskeneräisiä kirjoja, joita luen loppuun tässä kevään mittaan. Maaliskuun luettujen lista näyttää tämmöiseltä:

Anne Tyler: Jää hyvästi
Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla
Marguerite Duras: Puoli yksitoista kesäiltana
Tuomas Kyrö: Miniä
Heikki Hietamies: Äideistä parhain
Eeva Tikka: Alumiinikihlat
Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Yasunari Kawabata: Lumen maa

Luin paljon hyvää, mutta kuukauden parhaat kirjat olivat täysin ylivoimaisesti kotimaisista Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla (josta olen yrittänyt kirjoittaa postausta jo muutaman viikon ajan, mutta jostain syystä se tuntuu kamalan vaikealta, koska kirja on niin huikean hieno!), sekä käännösromaaneista Susan Fletcherin (minun mielessäni) täydellisyyttä hipova Tummanhopeinen meri. Maaliskuu oli kaikkiaan oikein hyvä lukukuu.

Voisin tässä kohtaa listata vielä tähän mennessä tämän vuoden aikana lukemani sarjakuvat. Lista ei ole vielä pitkä, mutta toivon ja uskon sen loppuvuodesta olevan moninkertainen. Alkuvuodesta olen siis lukenut seuraavat:

Pentti Otsamo: Pieni olento
Mika Lietzén: Kaksi pientä novellia (tämä on ihan huikea!)
Pentti Otsamo: Kahvitauko
Tiitu Takalo: Jää
Pentti Otsamo: Väliaikatietoja
Pentti Jarla: Fingerpori. Kamppailuni
Pauli Kallio & Sami Toivonen: Kramppeja & nyrjähdyksiä 4
Mika Lietzén: Tarinoita lännestä
Aino Louhi & Kaija Papu: Kuvatus 10

***

Tällä viikolla elämässäni ja samalla toki myös blogissani on luvassa Irlanti-viikko. Lensin maanantaiaamuna Dubliniin lukemaan irlantilaisia tai Irlannista kertovia kirjoja (- vaikka toki aion täällä tehdä muutakin kuin lukea :). Yritän blogata lukemistani jo osittain tämän viikon aikana, mutta Irlanti-postaukset jatkuvat kotiinpaluuni jälkeen, siis viikon päästä. :) Ainakin tänään Dublinissa oli mukavan keväinen päivä, aurinko paistoi lämpimästi ja moni kulki ulkona jo pelkässä t-paidassa - minä vilukissa tarvitsin kyllä vielä pitkähihaisen. Mutta ero Suomen keleihin oli tuntuva. Näistä tunnelmista aamulla lähdettiin...


Lensin Oslon kautta, ja Norjan keleistä en osaa sanoa mitään, maassa kun oli niin paksu hernerokkasumu että tuntui kuin kone olisi laskeutunut suoraan pilvestä maan kamaralle.


Perillä odotukset kuitenkin palkittiin. Saari otti minut vastaan vihreänä, kutsuvana, aurinkoisena ja aina yhtä ystävällisenä. <3 


Nyt siirryn vielä hetkeksi hyvän kirjan pariin, ja sitten nukkumaan jotta jaksan aamulla lähteä reippaana ottamaan kaupunkia haltuun. Mukavaa viikkoa kaikille lukijoilleni! <3 

Kommentit

  1. Oletko vielä lukenut kotimaista Näkymättömät kädet -sarjakuvaa? Suosittelen, se on ainoa vakavampi sarjakuva, jonka olen lukenut, mutta teki kyllä vaikutuksen! Lähiaikoina olisi tarkoitus tutustua Pohjois-Koreaan Pjongjang-sarjakuvan avulla, Suljetun maan kun luin äskettäin ja se jätti kiinnostuksen tuohon eristäytyneeseen maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, Näkymättömät kädet on lukulistallani, se jäi mieleen jo pian ilmestymisensä jälkeen koska sitä monessa blogissa niin kovasti kehuttiin. Suljettu maa ja Pjongjang kuulostavat tosi kiinnostavilta, etenkin nyt tässä kohtaa kun tilanne Pohjois-Koreassa on mikä on. Kiitos vinkistä, lukulistalle menevät kumpikin! :)

      Poista
  2. Hyvää matkaa! Voi, kun tuli reissufiilis ja Dublinin kadut ja Irlannin vihreys mieleen.

    Sarjiskokemuksesi alkaa olla vakuuttava. Jospa noviisikin löytäisi jotain noista listoista itselleen tutustuttavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos! :) Irlannin-kuvia luvassa blogiin viimeistään ensi viikolla, joten sitten pääset toivottavasti fiilistelemään lisää. :)

      Aikomuksenani on kirjoitella lukemistani sarjiksista enemmänkin nyt kevään mittaan, joten kenties itsekin osaisin jo antaa jotain pieniä lukuvinkkejä toiselle sarjisnoviisille. :)

      Poista
  3. Ihanaa, viimeisestä kuvasta tuli mieleen oma reissu Irlantiin, ja se kun näki ensimmäisen kerran saaren yläilmoista ♥

    Pitäisi muuten varmaan alkaa itsekin lukea enemmän sarjiksia, valinnanvaraa on kuitenkin sen verran paljon, että jokaiselle varmasti löytyy jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, niinpä! <3 Edellisellä kerralla olin täällä joulun alla, ja silloinkin ihastelin käsittämätöntä vehreyttä koneen ikkunasta hetkeä ennen laskeutumista (Suomessa oli silloin jo lunta). Tämä on todellakin vihreä saari. <3

      Kannatan, sarjikset ovat kyllä ihan oma mielenkiintoinen maailmansa, jolla on jokaiselle muutenkin paljon lukevalle varmasti annettavaa.

      Poista
  4. Ihanaa kaimani odotan matkaraporttejasi ja mitä kirjallista löydät taas Irlannin maaperältä! Ja totta kai minulla on oma lehmä ojassakin, nimittäin jos näet siellä jossain esim. antikvariaatissa tyttöjen vanhoja koululaisromaaneja, kuten silloin kerran Englannin reissullasi, niin olisin erittäin kiinnostunut ostamaan edes yhden kauttasi (jos ei kovin kallis). L. T. Meade, josta kirjoitin hiljattain blogissani oli irlantilainen alkujaan ja tehtaili näitä tyttökirjoja tosi paljon!

    Antoisaa reissua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, raportti tai parikin on varmasti luvassa kotiuduttuani. :) Tänään suunnitelmissani onkin monella tapaa kirjallinen Dublin-päivä (tosin eilenkin kolusin jo kirjakauppoja ja divareita urakalla :). Kirjoitankin muuten nyt itselleni ylös tuon L.T. Meaden, ja jos kirjoja tulee sopivasti vastaan, ilman muuta ostan! :)

      Kiitos kaima! <3

      Poista
  5. Hienoa että vinkit ovat osuneet kohdilleen. :) Ja kiitos Papu-linkistä, en ollutkaan nähnyt autoa valmiina, kylläpä siitä tuli upea! Uudessa Kuvatuksessa olikin hauska sivu auton varastoinnista.

    Toivottavasti matkasi on jatkunut yhtä mukavasti kuin alkoikin. Tännekin on sentään tullut tällä viikolla kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, kiitokset vielä mainioista vinkeistä (lisääkin saa antaa niin paljon kuin vain mieleesi tulee)! <3 Ja Papun poliisiauto on tosiaan upea, pitäisi joskus mennä katsomaan sitä ihan livenä. :) Siinä on ollut käsittämättömän suuri työ, itse en varmasti olisi saanut samassa ajassa virkattua tuulilasia enempää vaikka olenkin olevinani vähän käsityöihminen. :D

      Matka oli ihana. <3 Hauskaa oli tosiaan huomata palatessani että viikossa lähes kaikki lumet ovat sulaneet pois ja kevät on vihdoin ehtinyt näillekin leveysasteille. Voi ilon päivää! :)

      Poista
  6. Käväise myös Galwayssa ja lue sinne sijoittuva Regina McBriden Ennen sarastusta. Sen tekee päivän junareissuna Dublinista.

    Täällä on upea kevät, mutta mikäänhän ei voita vihreän saaren taikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kävin ja luin! <3 Galwayn tuulet (mokomat!) rikkoivat sateenvarjoni, mutta muuten menetin paikalle sydämeni. Ja kirjalle myös, oih! <3 Lisää kummastakin myöhemmin tällä viikolla...

      Ihanaa että poissaollessani tänne oli vihdoin tullut kevät. Irlannissa kevät oli jo pitkällä, mutta nyt saan elää sen saman vaiheen keväästä kahteen kertaan. :) Ja vihreän saaren taika teki tehtävänsä tälläkin kertaa, olen vieläkin ihan lumoutunut. <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit